TARANTINON TARINA ETENEE!

 
Rapiat kaksi vuotta sitten Bet Option Oy lähti mukaan TARANTINON porukkaan osaomistajaksi. Derbypäivänä Vermossa 2009 varsan kasvattaja Riku Niittynen tuli juttusille ja mainitsi, että nyt olisi tarjolla siivu lupaavasta puolitoistavuotiaasta. Siitä hetkestä alkoi jännittävä tarina, joka toivon mukaan jatkuu vielä pitkään!
 
Valmennus hahmoteltiin seuraavan systeemin mukaan: opetusvaihe Suomessa, Ivar Holmlundin treenissä. Jatkossa sitten siirtyminen Ruotsin puolelle Timo Nurmoksen hoteisiin, mistä käsin sitten kohti alkavaa kilpauraa.
 
Isommitta ongelmitta nuo kriittiset ensikuukaudet klaarattiin. Voimakastahtoinen ori osoitti kyllä moneen otteeseen luonteensa, mutta vahingot vältettiin upean lumisen talven ajan. Ivar Holmlund, tyylilleen uskollisena, oli aika pidättyväinen kehusanojen kanssa. Mutta kyllä sieltä myhäilyjen seasta sellaistakin huokui, että poikkeuksellisen lahjakkaana varsana myös Holmlund TARANTINON koki.
 
Hiitillä Vermossa TARANTINO kävi ensimmäisen kerran heinäkuun alussa 2010. Omalla tavallaan aina jännä paikka tuokin. Homma toimi ja treeni Suomessa jatkui kaavaillulla tavalla. Varsa vain kasvoi ja kasvoi, eikä opetus- ja koelähdön kanssa turhaan pidetty kiirettä - hevosen ehdoilla mentiin.
 
Syyskuussa Timo Nurmos otti tuntumaa varsaan. Tuleva vastuuvalmentaja oli varsin tyytyväinen varsan otteisiin. Nurmos laski Vermossa vetoja ja esitti pruuvien jälkeen ajatuksiaan valmennus- ja kengityspuolelle tässä vaiheessa treeniä.
 
Opetuslähtö klaarattiin marraskuun lopulla! TARANTINO selvitti tuon välivelvoitteen kunnialla. Mitään ongelmia ei ollut ja ori meni vaadittavan suorituksen oikein hyvällä tyylillä. Se matkasi johtavan rinnalla ja ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Kilometriajaksi tuli 1.32,9, mistä päätöspuolikas 27-kyytiä. Maalipaalun jälkeen tuli toinen hevonen rinnalle, ja kaarteeseen laskettiin sitten vähän kovempaa - mainiosti Tarantino vaihtoi rytmiä ja ravi pysyi priimana.
 
Siirtyminen Ruotsin puolelle toteutui sitten joulukuussa. Kuljetus ja kotiutuminen sujuivat mainiosti ilman ongelmia. Pitkä muuttomatka ja uusi bakteerikanta voivat aina tuoda mukanaan yllättäviä tilanteita - kaikki negatiivinen tuossa kohdin vältettiin. Talvi- ja alkukevään treenit menivät Nurmoksen mukaan suunnitellusti. Mäkiharjoitteet loivat voimapohjaa ja isossakin porukassa - pienten ihmettelyjen jälkeen - TARANTINO sopeutui juoksemaan.
 
Solvallassa hiitattiin ensimmäisen kerran maaliskuun 2011 lopussa. Pientä hienosäätöä tehtiin ja koelähdön hetki oli huhtikuussa! Alkumetrit olivat hankalat ja varsa jäi pomppimaan paikoilleen. Ravirytmin löydettyään TARANTINO kulki asiallisesti ja läpäisi kokeen kilometriajalla 21,0x.
 
Ensimmäinen kilpastartti ajettiin Örebrossa kesäkuun alussa! Laukan selvitettyään ori teki vahvan juoksun kirien vielä kakkoseksi...
 
Kilpaura on nyt edennyt viiden startin verran. Tarkemmat juoksukuvaukset ja valmentaja- sekä ohjastajakommentit löytyvät TARANTINON blogista; paljon kiinnostavaa luettavaa ja tarinaa.
 
Seuraavaksi on vuorossa uran toistaiseksi tärkein etappi: Kriterium-karsinta tiistaina 20.09. Teivossa! Tätä kirjoitettaessa on rataarvonnat jo tehty: TARANTINO starttaa lähdössä 7 numerolla 6. Vakio-ohjastaja Jorma Kontio on varsin tyytyväinen lähtörataan. Vielä melko rutinoitumattomalle varsalle passeli paikka kiihdytyksen kannalta. Toki odotuksia on, paljonkin. Mutta Kontio myös korostaa, että myöhäinen ori luultavimmin parantaa ajan myötä vielä selvästi. Ja että Kriteriumista "otetaan mitä saadaan", hieman jäitä hattuun siis.
 
Isoveli SEABISCUIT voitti äskettäin Derbyn ja hurmasi jokaisen niin karsinnassa kuin finaalissakin. Spekulaatiot ja toiveet on niin valmentajalla kuin ohjastajallakin hurjat noiden juoksujen jälkeen, jopa aina Euroopan huipulle saakka! Painavia lausumia yleensä varovasti kommentoivilta ammattilaisilta.
 
Perässä tullaan! On toki epäreilua tässä vaiheessa vertailla veljeksiä keskenään. Isot on saappaat täytettäviksi. Joka tapauksessa, merkittävästi odotuksia asettavat taustajoukot myös pikkuveljeen.
 
TARANTINON tarina on kilpaurheilullisella tasolla vasta alkutekijöissään. Ensimmäiset etapit ovat sujuneet mainiosti ja myös tulevaan on kova usko!
 
Mikko Kuikka
 
 


« Takaisin

Copyright (C) 1999-2019 Bet Option Oy. Gsm 0400 704 587. Palvelunumerot 2,95€/min+pvm.