Netti- ja mobiilikasinot valtaavat alaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: PxHere

Kuinka moni meistä olisi kaksikymmentä vuotta sitten osannut aavistaa, että vuonna 2018 Suomessa ei enää juurikaan tarvitse käteistä rahaa? Lähes kaikenlaisen shoppailun voi hoitaa kotisohvalla istuen, ja itse asiassa myös hyvin suuri osa meistä hoitaa esimerkiksi opiskelun ja töiden teon myös kotoa käsin. Moni asia, jota varten ennen piti liikkua paikasta A paikkaan B, onnistuu nykyään etänä, internetin avulla. Näin on käynyt myös kasinoiden kohdalla. 

Historian ensimmäiset nettikasinot ilmaantuivat 1990-luvun puolivälin tienoilla, ja voidaankin sanoa kasinotoiminnan ja -pelien laajentaneen verkkoon suurin piirtein samoihin aikoihin, kuin internet ylipäätään alkoi asettua osaksi tavallisten kansalaisten arkista elämää. Toki tuon ajan nettikasinoilla ei ollut paljoakaan tekemistä sen kanssa, mitä internetin lukuisat kasinot ovat tätä nykyä. Peleissä valinnanvaraa oli muutamia kymmeniä, jos sitäkään, ja luonnollisestikin pelien grafiikka ja toiminnot olivat yksinkertaisuudessaan kaukana siitä, mitä ne ovat nykyään.

1990-luvun loppupuolella netissä toimivia kasinosivustoja oli jo satoja ja vuosituhannen vaihteen jälkeen tuhansia. Erilaisten kasinopelien lukumäärän ja laadun kehittymisen lisäksi myös voittopottien summat ovat moninkertaistuneet alkuperäisistä. Vuonna 2002 voitettiin ensimmäisen kerran jättipotti, joka oli suuruudeltaan yli miljoona dollaria. Sittemmin potit ovat paisuneet aina 17 miljoonaan euroon saakka. 

Ensimmäisten nettikasinoiden ilmestyessä monelle suomalaiselle pelaajalle saattoi olla harmillista se, ettei tarjolla ollut mahdollisuutta pelata suomeksi. Nykyään laadukkaan, luotettavan ja suomenkielisen nettikasinon löytäminen on helppoa. On olemassa vaihtoehtoja, kuten CasinoHuone.com, joissa on helppoa pelata tarvitsematta murehtia siitä, tuleeko erilaiset termit oikein ymmärrettyä. Tämä on lisännyt nykyajan pelaamisen mukavuutta entisestään. 

Kasinoalan kehitys ei suinkaan ole pysähtynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen, vaan jatkaa eteenpäin kulkuaan. 2010-luvulla moni meistä varmasti voi samaistua faktaan, että vietämme yhä enenevissä määrin aikaa älypuhelinten ja tablettien parissa. Myös lukuisat nettikasinot ovat pysyneet kehityksessä mukana, tarjoten nykyään asiakkailleen mahdollisuuden mobiilipelaamiseen, ja joillakin niistä on saatavilla jopa erillinen applikaatio pelaamista varten. Nettikasinoiden rinnalle onkin muodostunut täysin uusi termi, mobiilikasino. 

Netti- ja mobiilikasinoiden voittokulkueelle ei siis ole näkyvissä loppua. Vuosi vuodelta pelaaminen muuttuu pelaajille helpommaksi ja aiempaa vaivattomammaksi. Nettikasinoiden suosio tuskin on hiipumassa, sillä pelaaminen on mobiililaitteiden myötä mahdollista lähestulkoon missä tahansa ja milloin tahansa. Kilpailun kiristyessä alalla myös pelivalikoima ja pelien teknologia ja grafiikka ovat hioutuneet huippuunsa. Varmaa onkin, että jokainen pelaaja aina kokeneesta korttihaista ensikertalaiseen löytää kasinoiden valikoimista itselleen mieluisan vaihtoehdon!


« Takaisin

Copyright (C) 1999-2019 Bet Option Oy. Gsm 0400 704 587. Palvelunumerot 2,95€/min+pvm.